Scarlett Thomas: The End of Mr. Y (2006)

Luettu englanniksi 18.02.2009.
Ei tietääkseni suomennettu.

Mistä on kyse? Myyttinen teos avaa kevytkenkäiselle kirjallisuudentutkijalle oven aikamatkailun ja salaliittojen maailmaan.



Minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tykätä tästä kirjasta. Yliopistomaailma, kirjallisuudentutkijoita? Check. Aikamatkailua viktoriaanisessa maailmassa? Check. Kuulostaa lupaavalta. Tapahtumapaikkana vieläpä Britannia eikä Amerikka. Takakansitekstin elementtien perusteella kirjan lentokentältä joskus ostinkin.

Enpä oikein tykännyt. Päähenkilön itsetuhoisen hedonistinen elämänasenne ärsytti suunnattomasti, vaikka sellainen voi ehdottomasti olla myös kiehtovaa - meni nyt vaan liian pitkälle eikä toiminut mulle yhtään. Kirjassa on liikaa metafyysistä haahuilua ja se on kaiken kaikkiaan masentavan synkkä. Loppu on lähinnä turhauttava.

Jos pitää minua enemmän loputtomasta filosofisesta jahkailusta eikä janoa katharsista sen kautta, että kukaan kasvaa tai oppii yhtään mitään, tästä voi varmaan tykätä. Moni on ilmeisesti tykännyt.

Ei jäänyt mielihalua lukea Scarlett Thomasin teoksia toiste.

Bill Bryson: Shakespeare (2007)

Luettu englanniksi 08.11.2008.
En nyt heti löytänyt tietoja suomennoksesta, mutta luulis, että semmoinen voitaisiinkin tehdä.

Meinasi jäädä tämä kirja käsittelemättä. En ollut päättänyt, kuuluuko ei-fiktio tämän blogin piiriin. Kuulukoon sitten vaikka. Luen sitä muutenkin niin vähän, että ihan sama, vaikka kirjoittaisinkin satunnaisista tietokirjoista tähän samaan sillisalaattiin.

En ole ennen lukenut Bill Brysonia. Hänhän on tunnettu kevyiden jokamiehen tietopläjäysten laatija. Ihan hyvin ja hauskasti hän kirjoittaa. Voisin lukea jotain muutakin, mutta muiden kirjojen aiheet eivät ehkä kiinnosta minua tarpeeksi. Shakespeare-teokseen sen sijaan oli pakko tarttua.

Brysonin teoksen tavoite on kirjoittaa ylös kaikki, mitä Shakespearesta varmasti tiedetään. Siksi teos on lyhyt, kuten mies itsekin toteaa. Valittu näkökulma on kiinnostava ja toimiva. Minut kuitenkin yllätti se, miten iso osa teoksen vähistä sivuista kertoo oikeastaan jostain aivan muusta kuin Shakespearesta itsestään. Moni osio maalailee yleisempää ajankuvaa 1500- ja 1600-lukujen vaihteen Lontoosta, ja Shakespeare mainitaan vain sivulauseina. Ajankuva on kyllä kiinnostavaa luettavaa (erinomaisen kiinnostavaa varsinkin, jos tietää jotain Lontoon keskustan maantieteestä) mutta Shakespeare olisi silti voinut olla paremmin esillä.

Mestarikirjailijan elämän alkuvaiheiden vähät varmat yksityiskohdat on kyllä kirjattu ylös uskollisesti, mutta uskoakseni näytelmistä tiedetään enemmän kuin Bryson kertoo. Joidenkin kirjoitusajankohta esimerkiksi tunnetaan melko varmasti sen perusteella, että niitä on esitetty hovissa. Olisin halunnut lukea tästä, mutta jotenkin teos tuntuu etenevän niin, että S syntyy, tulee Lontooseen... ja kohta jo kuolee. Aktiiviurasta kerrotaan vähemmän kuin olisi mahdollista. Tai sitten olen aina vain luullut, että siitä tiedetään enemmän kuin tässä esitettiin. Kenties Bryson rajasi teoksensa käsittelemään vain Shakespearen elämää eikä niinkään teoksia. Se tuntuisi minusta tarpeettoman tiukalta rajaukselta ottaen huomioon sen, miten ohut kirjasta tällaisenaan tuli.

Kiinnostavimpia lukuja oli erilaisten salaliittoteorioiden toteaminen naurettavaksi hölynpölyksi. Se oli minusta huojentavaa. Haluan uskoa yhden yksittäisen ylivertaisen neron olemassaoloon.