Luettu italiaksi 23.10.2008.
Alkuteos The Dark Tower.
Julkaistu suomeksi nimellä Musta torni (2006).
Stephen Kingin megalomaaninen saaga saatetaan päätökseensä.
Njoo. Tätä siis kahlasin monta, monta kuukautta.
Ensimmäisen Perugian kuukauteni aikana vuonna 2004 aloin lukea kirjoja italiaksi ja keksin, että tuttujen sarjojen käännetyistä osista on hyvä aloittaa.
(Tämä muuten pätee aina ja kaikkialla. (A) käännökset ovat alkukielisiä kirjoja yksinkertaisempia, kieleltään loogisempia ja siis aloittelijalle armollisempia. (B) On mukavaa lukea heikommalla kielellä uusia tarinoita tutuista henkilöistä ja maailmoista. Sanoja oppii tehokkaammin, kun ei ole tyhjän päällä vaan voi päätellä, miltä tämä ja tämä hahmo näyttää ja miten hän voisi loogisesti toimia.)
Luin ensin Perugiassa italiaksi pari Pratchettia. Sitten päätin, että tässäpä on oiva tekosyy lukea Musta torni -sarjan kolme vikaa kirjaa.
Huoh.
Vuosia siihen meni, eikä työ toki ollut yhtäjaksoista (välillä luin italiaksikin esimerkiksi Da Vinci -koodin). Italiaksi lukeminen on selkeästi hitaampaa kuin suomeksi (nopeinta) ja englanniksi (yhtä vaivattoman tuntuista mutta mittausteni mukaan hitaampaa), joten muutaman sivun iltalukeminenkin tuntui välillä tukkisavotalta suolla. Lopulta sain kuitenkin kahlattua tämän viimeisenkin mammuttiopuksen loppuun asti.
Alkuteos The Dark Tower.
Julkaistu suomeksi nimellä Musta torni (2006).
Stephen Kingin megalomaaninen saaga saatetaan päätökseensä.
Njoo. Tätä siis kahlasin monta, monta kuukautta.
Ensimmäisen Perugian kuukauteni aikana vuonna 2004 aloin lukea kirjoja italiaksi ja keksin, että tuttujen sarjojen käännetyistä osista on hyvä aloittaa.
(Tämä muuten pätee aina ja kaikkialla. (A) käännökset ovat alkukielisiä kirjoja yksinkertaisempia, kieleltään loogisempia ja siis aloittelijalle armollisempia. (B) On mukavaa lukea heikommalla kielellä uusia tarinoita tutuista henkilöistä ja maailmoista. Sanoja oppii tehokkaammin, kun ei ole tyhjän päällä vaan voi päätellä, miltä tämä ja tämä hahmo näyttää ja miten hän voisi loogisesti toimia.)
Luin ensin Perugiassa italiaksi pari Pratchettia. Sitten päätin, että tässäpä on oiva tekosyy lukea Musta torni -sarjan kolme vikaa kirjaa.
Huoh.
Vuosia siihen meni, eikä työ toki ollut yhtäjaksoista (välillä luin italiaksikin esimerkiksi Da Vinci -koodin). Italiaksi lukeminen on selkeästi hitaampaa kuin suomeksi (nopeinta) ja englanniksi (yhtä vaivattoman tuntuista mutta mittausteni mukaan hitaampaa), joten muutaman sivun iltalukeminenkin tuntui välillä tukkisavotalta suolla. Lopulta sain kuitenkin kahlattua tämän viimeisenkin mammuttiopuksen loppuun asti.
En sano mitään Kingin teoksen kielestä, koska luin käännöstä. (Aiempien kokemusteni mukaan kieli on asiansa ajavaa, ihan mukavaa luettavaa, kuvaus välillä pitkäpiimäisen yksityiskohtaista mutta aina elävää ja eläytyvää.)
Teoksen sisältö... Huoh. Alku on kankea. Tuntuu, että King on kaivanut itselleen aivan liian syvän kuopan, josta joutuu työläästi kipuamaan pois ja solmimaan langanpään toisensa jälkeen. Niitä on ekan kirjan alussa kesken vielä uskomaton määrä. Kun tarina lopulta teoksen puolenvälin jälkeen pääsee vapaaksi menneisyyden painolastista (ja useimmista hahmoista) ja alkoaa kulkea kohti varsinaista loppuhuipennusta, seuraa muutama sata sivua ihan onnistunutta kauhufantasiaa. Kingiä hyvässä vedossa. Kuin kirjailija itsekin olisi tässä kohtaa huokaissut helpotuksesta soppansa selvitettyään.
Kirjan alku tuntuu pääosin monimutkaiselta ja raskaalta, mutta varsinainen matkanteko kohti Tornia on mukavaa luettavaa. Ehdin jo alkaa toivoa, että loppuhuipennuksesta saattaisi tulla kiinnostava. Aloin odottaa sitä melkein innoissani.
Ikävä kyllä loppu on mystinen antikliimaksi. Onkohan King vain ollut niin väsynyt, että kunhan jotain saa paperille, se riittäköön? En niinkään tarkoita loppua juonellisesti vaan sitä, miten tapahtumat on kuvattu. Latteus aiheuttaa vahvan tunteen siitä, että hahmot ovat kohdanneet vakavampia haasteita moneen kertaan kirjasarjan aikana. Eikö tämän muka pitänyt olla se suurin ja intensiivisin? Piti tai ei, se ei todellakaan ole. Antikliimaksi. Juonellisesti olisin voinut sulattaa kehitelmän tällaisenaan, mutta kerronnan olisi pitänyt nousta suurempaan lentoon ja kaikesta olisi pitänyt tehdä vaikuttavampaa. Nyt jäi todella lattea olo.
Ei liene yllätys kenellekään, että väki vähenee matkan varrella. Itse olisin hankkiutunut hahmoista eroon eri järjestyksessä. Olisin säästänyt päänelikosta tokana menevän paljon pidempään. Lisäksi ensimmäinen lähtijä on todella ennalta-arvattava. Ja inhoan tapaa, jolla kolmas lähtee. Se tuntuu kurjalta huijaukselta. Kaiken kaikkiaan en tykkää oikeastaan mistään siinä, miten näiden tyyppien tarinat päättyvät.
Ja siinä se. Raskas alku, jossa satunnaisia hyviä hetkiä. Lupaava keskiosa, mutta mieleen jää ikävä kyllä päällimmäisenä kästtämättömän lattea loppu.
Kirjan alku tuntuu pääosin monimutkaiselta ja raskaalta, mutta varsinainen matkanteko kohti Tornia on mukavaa luettavaa. Ehdin jo alkaa toivoa, että loppuhuipennuksesta saattaisi tulla kiinnostava. Aloin odottaa sitä melkein innoissani.
Ikävä kyllä loppu on mystinen antikliimaksi. Onkohan King vain ollut niin väsynyt, että kunhan jotain saa paperille, se riittäköön? En niinkään tarkoita loppua juonellisesti vaan sitä, miten tapahtumat on kuvattu. Latteus aiheuttaa vahvan tunteen siitä, että hahmot ovat kohdanneet vakavampia haasteita moneen kertaan kirjasarjan aikana. Eikö tämän muka pitänyt olla se suurin ja intensiivisin? Piti tai ei, se ei todellakaan ole. Antikliimaksi. Juonellisesti olisin voinut sulattaa kehitelmän tällaisenaan, mutta kerronnan olisi pitänyt nousta suurempaan lentoon ja kaikesta olisi pitänyt tehdä vaikuttavampaa. Nyt jäi todella lattea olo.
Ei liene yllätys kenellekään, että väki vähenee matkan varrella. Itse olisin hankkiutunut hahmoista eroon eri järjestyksessä. Olisin säästänyt päänelikosta tokana menevän paljon pidempään. Lisäksi ensimmäinen lähtijä on todella ennalta-arvattava. Ja inhoan tapaa, jolla kolmas lähtee. Se tuntuu kurjalta huijaukselta. Kaiken kaikkiaan en tykkää oikeastaan mistään siinä, miten näiden tyyppien tarinat päättyvät.
Ja siinä se. Raskas alku, jossa satunnaisia hyviä hetkiä. Lupaava keskiosa, mutta mieleen jää ikävä kyllä päällimmäisenä kästtämättömän lattea loppu.
